Järkeni jäähän nyt hautaan...

Yritin tässä etsiskellä aiheeseen ja vuodenaikaan sopivaa syysrunoa, mutta hieman nihkeästi löytyi mitään mielekästä. Suomalaiset klassikot Eino Leinosta Saimi Harmajaan tuntuvat olevan yhtä mieltä siitä, että syksy on vain luonnon kiero temppu, häijy pila tai vähintäänkin jotain ikävää, joka on vain pakko kestää joko talven tuloon tai kevääseen asti.

Olenkohan vähemmistön edustaja, kun pidän syksystä niin paljon? En toki samalla tavalla kuin kesästä, jolloin tuntuu kuin sisin heräisi horteesta venyttelemään auringonpaisteeseen, vaan aivan omana kokonaisuutenaan. Syksyssä on niin paljon enemmän värejä kuin muissa vuodenajoissa yhteensä. Näin etelässä on jo runsaasti vaahterapuita ja muutama tammikin, jotka luovat aivan uskomattomia värejä lokakuun loppuun asti. Ja tuossa meidän parkkiksella on joku koristepensas, joka tekee aivan uskomattoman syvän punaisia lehtiä juuri tähän aikaan. Samaan aikaan auringon valo on jotenkin kirkkaampaa, terävämpää, kuulaampaa. Luonnon kaikki yksityiskohdat korostuvat aivan omalla tavallaan. Ai että, en vaihtaisi tätä vuodenaikaa mihinkään.

Pidän usein kesälomani juuri tässä syksyn korvalla. Vaellan ja retkeilen paljon, eikä siihen tarkoitukseen juuri ole parempaa ajankohtaa. Hyttysiäkään ei ole. Juuri lomalla tulee käytyä läpi kulunutta vuotta ja elämänsä suuntaa, mitä tulevaisuudelta tahtoo ja mistä haluaisi luopua. Siksi syksy on minulle eräänlaista heräämisen ja uudelleensyntymisen aikaa. Eihän sitä juuri muulloin kuin lomilla ole aikaa aloittaa mitään uutta tai erilaista elämässään.

Nyt on vähän tämmöinen olo: Seison uuden ja pikkuisen pelottavan projektin äärellä. Eikä auta muu kuin hypätä. Paitsi että näin viisaana ihmisenä taidan kuitenkin olla hyppäämättä: kastelen ensin yhden jalan ja sitten toisen, tarkistan yllänkö pohjaan ja näkyykö haukia. Sitten vasta mulahdan. Mutta kielikuva pätee silti. Tämä yrityksen lanseeraaminen on ollut mielen päällä jo pitkään: Ensin kokeilin yhteistyössä muiden kanssa ja nyt ihan yksikseni. Jännittää nähdä mihin omat voimat riittävät ja mitä uutta ja ihmeellistä horisontissa häämöttää.

P.S. Miten kukaan voi vihata syksyä kun se tarjoaa tälläista väriloistoa?

Kauhaneva-Pohjankankaan kansallispuisto