Siten ne ovet toimii...

Perinnetekstiilit Keriöllä on takanaan työntäyteinen kevät ja kesä; mukana on ollut feresejä, esiliinoja, tykkimyssyjä, lautanauhoja ja ihka ensimmäinen kansallispukutuuletuskin. Kesän aikana Keriön tulevaisuus oli apposen avoimena, kun toiminnan kivijalkana toiminut kutomo lakkautti toimintansa ja toiminnan mahdollistanut yhdistys lopetettiin. Hetken olin takki auki ja odotin merkkiä maailmalta; teknisesti ottaen olin lähtenyt tähän toimintaan alun perin Rovaniemen puvun kautta ja juuri ennen kutomon sulkua olin saanut pukuni vihdoin esityskuntoon (sivuraiteet hidastivat puvun etenemistä pitkään). Olisiko tässä nyt piste koko toiminnalle? Olisiko elämän aika tuoda eteen uusia haasteita? Nyplätä, kutoa, kirjoa ja ommella voisin tehdä vielä kotoakin käsin, mutta pitäisikö nyt jättää kankaiden kutominen taakse?

Yksin en pystynyt jatkamaan. Kuudenkymmenen neliön asuntooni puut eivät mahdu edes osissa, eikä tarjolla ollut kuin kellari- tai ullakkotiloja sellaisella vuokrasummalla, jota olisin pystynyt maksamaan. Sosiaalisen median haut tuottivat nollatulosta, joten lopulta printtasin paperimainoksia, joita kävin kiinnittelemässä kauppojen auloihin. Ilmoitustauluja ei muuten tahdo enää löytyä useimpien markettien tiloista, sain huomata. Mikään ei tuottanut tuloksia. Sitten puhelimeni kilahti.

Aivan sattumalta kaksi kollegaani entiseltä kutomolta olivat toisistaan tietämättä käyneet tutkimassa samoja tiloja Oulun eteläpuolella, Höyhtyän kaupunginosassa. Pian päätimme lyödä hynttyyt yhteen, ja nyt minulla on Luo Studion ja Lankakerien Alla:n kanssa yhteiset työtilat Otokylässä. Sen verran kaukana tilat sijaitsevat, että päätin asettaa ajankäytölleni uusia tavoitteita. Kutomolle ei lähdetä, jollei päivässä todellakin ole viitisen tuntia aikaa käytettäväksi. Siellä ei piipahdella, käväistä, eikä sieltä lähdetä kotiin ennen kuin töitä on todellakin tehty (koko päivän kahvitauot eivät enää käy laatuun). Toivottavasti tällä tavalla saan hallittua ja tehostettua ajankäyttöäni, ja minimoitua mahdolliset muutoksesta johtuvat paineet.

Työskentelen yhdentoista neliön huoneessa tiloissa, joissa aiemmin on toiminut päiväkoti. Vertaillessani nykyisiä tilojani edellisiin, joissa toimin melkein kahden vuoden ajan, löydän useita ilon aiheita. Sisäilmaongelmia ei ole, tai niitä ei toistaiseksi ole havaittavissa. Ilmastointi on modernisoitu vastikään, ilmeisistä syistä, ja tuuletusikkunoitakin on runsaasti. Lattiat, seinäpinnat ja yhteiset tilat ovat siistit ja vaalean sävyiset, keittonurkkaus on modernisti varusteltu. Huoneeni ikkuna on valtava, ja antaa avaralle pihalle, jonka pihlajassa istuu talitinttejä. Aion vakaasti hankkia lintulaudan ikkunani edustalle. Tiloihin on vaikea olla tykästymättä ja tilanne muutenkin antaa uskoa sanontaan, jonka mukaan yksi sulkeutuva ovi antaa mahdollisuuden avata jonkun toisen, parempaan johtavan oven.