Lehtikeli - uhka vai mahdollisuus?

Mistä lie johtunee, että suomalaisen runouden kulutetuimmat nimet, kuten Eino Leino, Saimi Harmaja ja Birgit Ahokas, ovat kaikki niin perin apein mielin syksyn kynnyksellä. Kylmät tuulet, harmaat sateet, kaljut puut ynnä muut ankeat motiivit saavat pääosan runoissa, joiden pääasiallinen viesti on syksyn tuoma kaipuu etelään, masentuva mieli ja kuoleman läheisyys. Mikään näistä elementeistä ei kiteytä syksyn olemusta minulle.

Syitä voi etsiä vaikkapa viime vuosisadan alun kesistä, jotka nykyisiin verraten olivat melko leutoja. Omakin mummoni muisteli paljon sitä, miten Pohjois-Suomen kesät olivat siinä 17 asteen tuntumassa parhaimmillaan, ja 20 astetta olikin sitten korkein mukava lämpötila, jonka yli ei ole suotavaa mennä. Itse viihdyn hyvin paljon korkeammissakin lämmöissä, ja mittari joutuu kipuamaan lähemmäs 40 astetta ennen kuin alan puhua tukalasta kuumuudesta. Jospa syksy onkin tänä päivänä enemmän helpotuksen kuin haikeuden aihe, ikään kuin heleämpi ja värikkäämpi kesä. Syksyllä voi hyvällä omallatunnolla hakeutua suoraan auringonpaisteeseen ja ulkosalla voi viettää pidempiä aikoja leppoisasti käveleskellen keskipäivän aurinkoisimpaan aikaan.

Syksy voi olla myös hellittämisen aikaa. Aivan kuin helteen käristämien pihaistutusten huolehtimisen loppuessa voisi antaa muillekin murheilleen pienen lepotauon. Hyvin rasvattu arki pyörii lokakuun alkaessa taas aivan mukavasti. Talvikauden harrastukset ovat käynnistyneet, koulut ja tarhat kuuluvat rutiiniin, ja joulukin on vielä sen verran horisontin takana, että sen kiireitä ei tarvitse murehtia. Eikä luontokaan juuri tämän komeammaksi muutu, ei edes kevään ensi kukoistuksessa.

Käsityöharrastajat ottavat syksystä usein kaiken irti. Vaikka neulominen onkin neljän vuodenajan harrastus, on se kuitenkin parhaimmillaan juuri kylmenevien iltojen ajanvietteenä. Sitä enemmän mitä viileämmäksi huoneilma säädetään tänä syksynä. Villasukkaa, saalia ja kaulahuivia muodostuu vinhaa vauhtia, enkä ole itsekään mikään poikkeus tässä: luotolaisia, kynsikkäitä ja sukkia tippuu näiltäkin puikoilta aikamoista tahtia. Kittilä-villapuseron malli julkaistiin viime kesänä, ja sai huomiota ystäväpiirini Kittilä-lähtöisiltä ihmisiltä. Mallin nimi on Kulleron kutsu Kuusikossa, ja se valmistetaan alhaalta ylöspäin. Olen suunnitellut steekkaavani siitä itselleni villatakin.

Olen myös suunnitellut uuden suuren kudontaprojektin aloitusta. Siinä valmistuisi parikymmentä metriä sinivihreää Sortavalan miehen kansallispuvun kangasta, tarpeeksi kolmen miehen tarpeisiin. Aika näyttää toteutuuko puku aiotussa mittakaavassa, mutta vielä ollaankin lankojen tilausvaiheessa. Siinä olisi vuodeksi ainakin paukuteltavaa, uskoisin. Parhaimmillaan kudontanopeus on metrin luokkaa per päivä, mutta milloinkas kangaspuilla kutominen sujuu kovin pitkään ilman ongelmia?

Näissä tunnelmissa kohti kynttilävuodenaikaa ja syysvaloja